Kuka murhasi musiikkiluutnantti Väänäsen?

Sotilasmuusikko ja Sotilasmusiikkikoulun pitkäaikainen vääpeli  Bruno Hyttinen kuvaa vuonna 1989 postuumisti ilmestyneissä muistelmissaan Liian nuori sotilaaksi myös puolustusvoimien soittajakoulutuksen nurjaa puolta, erityisesti rajoittamatonta esimiesvaltaa ja alaikäisiin poikiin kohdistunutta pennalismia.

Hyttinen

Hyttinen menehtyi aivoverenvuotoon vain reilu kuukausi sen jälkeen, kun oli saanut kirjansa valmiiksi.

Pamfletti ja puolustuspuhe

Hyttisen muistelutyyli on vahvasti henkilökohtainen. Hänellä on selvä halu kertoa ulkomaailmalle, kuinka kovaa soitto-oppilaiden elämä todellisuudessa oli 1930-luvulla ja vielä myöhemminkin. Hän myös kuvaa laajasti pitkään jatkunutta kiistaansa ylikapellimestari Martti Parantaisen kanssa, ja arvioi tämän toimintaa erittäin kriittisesti.

Hyttinen toimi Parantaisen johtaman Soitto-oppilaskoulun vääpelinä 1940-luvun lopulta 1960-luvun alkuun, kunnes hänet siirrettiin tämän vaatimuksesta muihin tehtäviin keväällä 1961.

Yli 200-sivuinen omakustanteena ilmestynyt muistelmateos on henkilökohtaisuudestaan huolimatta ehdottoman tärkeä 1930-luvulle yltävä aikalaislähde. Siihen on kirjattu valtavasti sellaista tietoa, joka ei koskaan päädy virallisiin organisaation historiaa korostaviin dokumentteihin. Lisäksi Hyttisen kertomusten oikeellisuutta tukevat SKS:n kansanrunousarkistoon talletetut kymmenet Soitto-oppilasmuistot talteen -perinnekeruuhankkeen tekstit ja monet tähän hankkeeseen tekemämme henkilöhaastattelut.

Muistoja Hennalasta

Hyttinen kuvaa kirjassaan Lahden Hennalassa toimineen Tampereen Rykmentin soittokunnan elämää 1930-luvun alkupuolella soitto-oppilaan näkökulmasta. Samaan aikaan siellä palveli myös muutamaa vuotta vanhempi Arvo Forsberg, joka vuonna 1964 muisteli noita aikoja Seppo Nurmen haastattelemana. Haastattelu on talletettu SKS:n kansanrunousarkistoon. [Lisäys 25.5.2016: Forsberg on muistellut näitä samoja asioita useasti muissakin yhteyksissä, muun muassa Piipari-lehdessä Harri Saksan toimittamana vuosituhannen vaihteessa].

Forsberg.jpg

Molemmat piirtävät hyvin samansuuntaisen kuvan soittokuntaa tuolloin johtaneesta kapellimestari Kalle Väänäsestä, joka näyttäytyy kummankin kertomuksissa alaisiaan mielivaltaisesti komennelleena despoottina.

Hyttinen kertoo itse olleensa jostain syystä Väänäsen erityissuosikki, mutta suhtautui tähän siitä huolimatta erittäin kriittisesti. Hän arvelee Väänäsen yrittäneen paikata puutteellisen ammattitaitonsa takia heikkoa auktoriteettiaan jakamalla rangaistuksia pienimmästäkin rikkomuksesta – ja tarvittaessa tekaistuilla syillä.

Väänänen

Nöyryytyksen mekanismit

Forsberg kuvaa omakohtaisesti Väänäsen tapaa jakaa rangaistuksia: Väänänen oli tullut syksyllä 1930 kovalla touhulla soittokuntaan ja oli kehottanut vääpeli Kavasta varaamaan kolme arestikoppia päävartiosta. Vääpelin tehtyä työtä käskettyä Väänänen alkoi suunnitella ketä koppeihin laitettaisiin.

Hän kutsui Forsbergin kirjoitustupaan eli toimistoon ja kysyi, muistiko tämä työntäneensä soitto-oppilas H:n vesiojaan jonkin aikaa sitten. Forsberg selitti olleensa tuolloin vielä varusmiesalokkaana komppaniassa, minkä vuoksi hän ei voinut olla soittokunnassa moista tekemässä.

Väänänen komensi hänet poistumaan ja lähettämään oppilas P:n sisälle. Tältä Väänänen kysyi, muistiko hän nähneensä Forsbergin työntävän oppilas H:n ojaan. Kun P sanoi, että teon oli tehnyt soitto-oppilas A eikä Forsberg, Väänänen kiivastui ja sanoi tämän olevan ’riettaan palveluksessa’.

Loppujen lopuksi Forsberg sai viisi vuorokautta yksinkertaista arestia teosta, jota hän ei ollut tehnyt. Syyksi kirjattiin ’tehnyt ilkivaltaa nuoremmalle oppilaalle.’ Myös kahta muuta kuulustelussa todenmukaisesti vastannutta soitto-oppilasta rangaistiin.

Vääpelin tiedusteltua, miksi Forsbergia rangaistiin, vaikka hän oli syytön, Väänänen vastasi, että tämä olisi kuitenkin joskus tehnyt jotain pahaa. Vääpelin jatkokysymykseen, miksei teon tehnyttä A:ta rangaistu, kapellimestari oli puolestaan todennut, että hänet pannaan putkaan joskus toiste.

Sinänsä varsin vähäpätöinen tapaus kuvaa hyvin sitä täydellistä mielivaltaa, johon Tampereen Rykmentin soittokunnan soitto-oppilaat ja muusikot tuohon aikaan joutuivat alistumaan, ja jonka ainoa tarkoitus oli nöyryyttää alaisia. Forsberg kertoo, että hänen kohdallaan samaa putkatuomiota käytettiin myöhemmin ylenemisen ja AUK:n suorittamisen esteenä.

Keskenkasvuisen ja kouluttamattoman maalais- tai työläispojan oli käytännössä mahdotonta nousta esimiestään vastaan. He eivät yleensä tienneet oikeuksistaan – ja vaikka olisivat tienneet, olisivat valittamalla vain vaikeuttaneet valmiiksi heikkoa asemaansa.

Alistetun kosto

Kalle Väänänen on tiettävästi ainoa alaisensa ampuma suomalainen sotilaskapellimestari. Vielä alaikäinen soitto-oppilas Urho Rantala ampui häntä 21.7.1936 kesken koristelutöiden, joita tehtiin soittokunnan rakennuksen edustalla.

Rantala

Soitto-oppilaat olivat kitkemässä kymmenien metrien kokoista lyyran muotoista istutusta, ja Rantala ampui mukaan ottamallaan pistoolilla Väänästä kohti kolme laukausta, joihin tämä myöhemmin menehtyi sairaalassa. Forsberg kertoo, että ampuja oli juossut pakenevan Väänäsen perässä ja palannut tekonsa jälkeen kitkemään istutusta kaikessa rauhassa.

Hyttisen ja Forsbergin kertomukset murhan taustoista eroavat hieman toisistaan. Hyttinen kertoo, että jo kaksi vuotta soitto-oppilaana ollut Rantala ei ollut toistuvista pyynnöistä huolimatta saanut omaa soitinta, vaan häntä pidettiin vain ’isonrummun lyöjänä, siivoojana ja henkilönä, johon voi purkaa huonotuulisuuttaan’. Ja tämä turhautuminen olisi lopulta saanut aikaan väkivaltaisen reaktion.

Hyttinen korostaa, että soitto-oppilaat sitoutuivat viisivuotiseen palvelukseen, jotta saisivat soittotaidon ja itselleen ammatin. Liki puolet palvelusajasta oli siis Rantalan osalta jo tärvääntynyt toisarvoisiin tehtäviin, kuten istutus- ja puutarhatöihin. Vaikka Väänänen muistutti, että ’soittaessa äänet haihtuvat ilmaan, mutta pihatyö on pysyväistä’, soitto-oppilaiden mielestä siihen käytetty aika olisi pitänyt käyttää musiikin opiskeluun.

Forsberg kertoo tapahtumasarjan käynnistyneen siitä, että Väänänen määräsi Rantalalle rangaistukseksi ylimääräisiä signaalitorviharjoituksia iltaisin, koska tämä oli soittanut ampumaradalla ’ampukaa’-signaalia väärässä rytmissä. Rantala oli joutunut soittamaan samaa signaalia päiväkausia ja pitkästyneenä vähän muunnellut sitä.

Rantala sai siviilituomarilta alaikäisenä ja lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdystä taposta neljän vuoden tuomion. Sotilastuomioistuin kuitenkin kaksinkertaisti sen kahdeksaksi vuodeksi ja muutti teon murhaksi. Forsbergin mukaan uusi tuomio olisi ollut kuusi vuotta. Hän kertoo Tasavallan Presidentti Kallion kuitenkin armahtaneen Rantalan joulun alla 1938. Hyttinen puolestaan muistelee Rantalan vapautuneen rintamalle talvisodan sytyttyä.

010.Tampereen Rykmentin Soittokunta 1934

Tampereen Rykmentin soittokunnan ryhmäkuva 1.10.1934, josta  kaikkien tämän kirjoituksen avainhenkilöiden kuvat on poimittu. Ensimmäinen rivi vasemmalta: Aarne Karrenmaa, Yrjö Jäntti, Veikko Kavas, kapellimestari Kalle Väänänen, Frans Heikkinen, Arvo Forsberg, Martti Wallenius. Keskirivi: Hugo Metsälä, Kaino Lehtonen, Armas Hyvärinen, Heino Laaksonen, Eino Serto, Olavi Pellonpää, Erkki Lepola, Arvi Vesterinen. Ylärivi: Pentti Kasurinen, Matti Myllyniemi, Urho Rantala, Väinö Lemberg, Hannes Vornanen, Erkki Topelius, Esko Sonninen, Bruno Hyttinen, Pekka Mäntylä, Erkko Jäntti, Toivo Lempiäinen, Alvar Laapotti.

Mainokset

One thought on “Kuka murhasi musiikkiluutnantti Väänäsen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s