Marssisauvan lyhyt historia Suomessa

Marssilla ja paraateissa soittokuntaa johtaa sen edessä marssiva marssikapellimestari, saksaksi ja ranskaksi Tambourmajor, ruotsiksi Tamburmajor ja englanniksi Drum Major. Marssikapellimestarin komentamisen väline on marssisauva, jonka koko voi vaihdella kevyistä kyynärän mittaisista sauvoista parimetrisiin järkäleisiin, joita koristavat nauhat ja symbolit.

Marssisauvan käytöllä on eurooppalaisissa armeijoissa keskiajalta yltävät perinteet, mutta itsenäisen Suomen kapellimestarit tarttuivat siihen yllättävää kyllä vasta II maailmansodan jälkeen.

Artturi Ropen vuonna 1951 käyttöön ottama ensimmäinen marssisauva ylitti jopa valtakunnallisen uutiskynnyksen.

Eilen Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä oli Helsingin upseeriyhdistys järjestänyt Esplanadikappeliin päiväkonsertin, jossa luovutettiin Sotilaskotiliiton lahjoittama johtajasauva Helsingin Varuskunnan soittokunnalle. Konsertissa nähtiin kutsuvieraitten joukossa mm. puolustusministeri Tiitu, puolustusvoimain komentaja kenraali Aarne Sihvo, Englannin sotilasasiamies eversti Magil, Ruotsin sotilasasiamies eversti Grahl, Amerikan laivastoasiamies kommodori Drain, useita muita ulkovaltojen edustajia sekä puolustusvoimiemme korkeinta upseeristoa. (Uusi Suomi 5.6.1951)

Jukka Vuolion kokoelmasta löytyneessä nimeämättömässä viikkoa myöhemmin ilmestyneessä lehtikirjoituksessa kuvataan ensivaikutelmia uuden marssisauvan myönteisestä vaikutuksesta soittokunnan marssin sujumiseen:

Musiikkikapteeni Rope ja Helsingin Varuskunnan soittokunta marssivat eilen komeasti ja ryhdikkäästi ja vaikea avorivistökin oli uskomattoman täsmällinen. Rope itse tyylikkäästi sauvaansa heilutellen toi mieleen täällä aikoinaan vierailleen skotlantilaisen säkkipillisoittokunnan ilmiömäisen johtajan. Myös orkesteri ansaitsee täyden tunnustuksen tyylikkäästä esiintymisestään. (13.6.1951)

Selkeät komennot

Tätä kirjoitettaessa ei ole tiedossa, olisiko marssisauvaa käytetty Suomessa jossakin vaiheessa autonomian tai Ruotsin vallan aikana. Tamburmajorin toimia oli ainakin autonomian ajan alkupuolen värvätyissä suomalaisjoukoissa.

Marssisauvan käyttöön Rope haki oppia ruotsalaiselta sotilaskapellimestari Peva Derwiniltä (1896-1959) ja kehitti lyhyessä ajassa suomalaisen marssisauvan käytön edelleenkin voimassa olevat periaatteet.

kuva-6-marssisauvakomennotpieniSuomessa sauvalla korvataan yksinkertaisin viittauksin suusanalliset käskyt. Esimerkiksi liikkeelle lähdettäessä käskyllä ”TAHDISSA (valmistusosa) – MARS (suoritusosa)” komennolla TAHDISSA sauva nostetaan molemmin käsin vaakasuorana ylös, ja komennolla MARS se lasketaan alas. (Marssikapellimestari-opas 2007)

Suomalaiset marssisauvakomennot poikkeavat selkeydessään esimerkiksi englantilaisten komennoista. Briteillä ne ovat pahimmillaan useamman tahdin mittaisia näyttävän ornamenttimaisia sauvaliikkeitä, joiden kohdalla takana marssivat muusikot itse asiassa seuraavat rumpalien merkinantoja.

Toki näyttävyyttä haetaan myös suomalaisessa käytännössä. Marssisauvan käyttöönotto mahdollisti myös ensimmäisten marssikuvioiden toteuttamisen 1960-luvulle tultaessa, ja oli edellytys myöhemmälle kuviomarssitaitojen kehittymiselle Suomessa.

Ennen marssisauvoja marssikapellimestari ohjasi joukon marssiliikkeitä ja soittoa toinen käsi ilmassa tahtia takana tuleville näyttäen. Myös suusanallisia komentoja käytettiin nykyistä enemmän – ja usein toimittiin takana marssivan joukko-osaston, esimerkiksi kunniakomppanian johtajan komentojen mukaan.

Kuva Primus Leppäsestä johtamassa edellä kuvatulla tavalla Korsholman opiston soittokuntaa valkoisen armeijan voitonparaatissa Helsingissä 16.5.1918 on nähtävissä aikaisemmassa blogikirjoituksessamme.

Soitto onnistui ilman marssisauvaa, sillä asioista pyrittiin sopimaan etukäteen eikä yritetty mahdottomia. Toisaalta liikkeellelähdöt ja pysähtymiset sujuivat nykyiseen verrattuna kotikutoisemmin.

kuva-7-marssisauva-vuodelta-1955-rovaniemi

Ensimmäisen suomalaisen marssisauvan malli oli omaperäinen yhdistelmä saksalaista ja ruotsalaista perinnettä. Englantilaiset jakavat sauvan lyhyeen ja kevyeen – staff – ja pitkään ja massiiviseen – mace. Suomalaisten käyttämä sauva oli jotain siitä väliltä. Kahvaosan nuppiin oli upotettu leijonatunnus. Mustaa puuvartta kiersi ruusukkeilla kiinnitetty sinivalkea nyöri, joka päättyi kahteen tupsuun. Etualan raskasta metallista kärkiosaa tarvittiin muun muassa tasapainottamaan sauvaa sitä pyöritettäessä.

Marssisauvan puinen varsi oli altis katkeamaan ja suurin osa sauvoista lyheni ajan oloon jopa kymmeniä senttejä. Sauvan katketessa kapellimestari löysi pian kädestään sotkuisen narulajitelman, jota oli lähes mahdoton kantaa millään luonnollisella tavalla. Sauvan vinha pyörittäminen saattoi myös lennättää kypärän takana soittavan muusikon tai johtajan omasta päästä. Kaartin soittokunnassa kerrottiin vielä 1980-luvulla tapauksesta, jossa Arvo Kuikan sauva olisi katkennut kesken huomiomerkin ja päätynyt raitiovaunu 5:n katolle. Nykyisin sauvat ovat muovisia.

kuva-8-kuikka-vartioparaati-1966

Suomessa marssikapellimestareina toimivat sekä kapellimestarit että apulaiskapellimestarit. Kuvassa musiikkikapteeni Arvo Kuikka johtaa Helsingin vartioparaatia Rope-mallisella sauvalla 1960-luvun alussa. Osasto on juuri kääntymässä Mannerheimintieltä Eteläesplanadille. Kuikan sauvaotteen nimi on Kantoasento rummutuksen aikana. Kuva on varmaankin viimeisiä, joissa soittokunnalla on vielä m36 paraatiasu pussihousuineen. Uusi m65 asu soittajan kannalta hankaline ja helposti likaantuvine valkoisine damaskeineen otettiin käyttöön myöhemmin samana vuonna.

Esikuvat olivat Euroopasta

Tambourmajorien tehtävä periytyy keskiajalta. Nimitys ei viittaa sotilasarvoon, vaan ilmaisu on yhdistelmä latinaa ja ranskaa ja tarkoittaa rumpujen ryhmänjohtajaa. Järjestäytyneiden joukkojen johtaminen edellytti signaalijärjestelmää, jota johtamaan tarvittiin marssikapellimestaria. Heidän kontollaan oli myös joukon kurin ja järjestyksen ylläpito.

Myös siviilipuolella syntyi tarve kapellimestareille orkesterikokoonpanojen kasvaessa 1600-luvulla. Lyöntiä korostettiin muun muassa nuottirullien ja keppien avulla, ja jotkut saattoivat käyttää jopa massiivisia ja näyttävästi koristeltuja sauvoja. Niillä lyötiin lattiaan tahtia ja annettiin soittoon liittyviä ohjeita.

Tahtisauva koitui Aurinkokuninkaan hovisäveltäjä Jean-Baptiste Lullyn kohtaloksi, sillä hän löi sauvalla jalkaansa johtaessaan helmikuussa 1687 teostaan Te Deum ja haavaan syntynyt kuolio johti lopulta hänen kuolemaansa.

kuva-1-potsadam-giants

Sotilasmusiikissa marssisauvan yhtenä esikuvana voidaan pitää peistä, jota joukkueenjohtajat käyttivät vielä 1700-luvulla monissa maissa. Carl Röchlingin (1855-1920) maalamassa taulussa kuvataan 4.6.1745 käytyä Hohenfriedebergin taistelua. Linjan kärjessä kulkevat johtajat peitsineen. Niiden pitkä varsi näkyi takajoukoille asti.

kuva-2-preussilainen-ohjesaanto

Preussin armeijan Uusi ohjesääntö vuodelta 1759 sisältää käskyjä niin peitsikouluttajille kuin niiden käyttäjille. Samaiset määräykset, jotka tässä ovat aikalaiskäännöksenä, koskevat myös Tambourmajoreita

kuva-3-musique_militaire_sous_le_1er_empire_image_depinal

Ranskan Kaartin soittokuntaa esittävässä painokuvassa Keisari Napoleon I:n ajoilta 1700- ja 1800-lukujen vaihteesta nähdään kapellimestari pitkine marssisauvoineen. Soittimistossa huomio kiintyy etenkin janitsaarivaikutteisiin lyömäsoittimiin.

kuva-4-scott-marssisauva-1830

Marssisauvojen komentosarjat alkoivat tarkentua. Yhdysvaltalaisen Winfield Scottin Instructions for Drum Major vuodelta 1830 opastaa liikkeet jo hyvin tarkasti.

kuva-5-cover50

1800-luvun loppupuolella tahtimarssin vakiinnuttua ja soittokuntien roolin kasvettua paraateissa alettiin julkaista myös oppaita, joissa kuvattiin yksityiskohtaisesti soittokuntien monimutkaisia liikkeitä ja niihin liittyviä sauvakomentoja.

Artikkelin otsikkokuva: Varusmiessoittokunnan marssisauvan tunnus vuodelta 2016, kuva: Puolustusvoimat. Muut kuvat Puolustusvoimat, Wikimedia ja Regimental Drum Major’s Association.

Mainokset

4 thoughts on “Marssisauvan lyhyt historia Suomessa

  1. Aleksi S. sanoo:

    Moi ja kiitos hienosta blogista. Itse olen ajatellut alkaa kirjoittaa samasta hieman eri perspektiivistä, sillä itselläni ei ole mitään musiikillista koulutusta..

    Tähän aiheeseen sen verran, että alunperin ”drum major” tai ”tambourmajor” on ollut rumpuja ja pillejä soittaneiden sotilaiden (briteissä ”Corps of Drums”, saksassa ”Spielmannzug”) esimies. Edelleenkin Britanniassa ja Kansanyhteisön maissa, Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Saksassa marssikapellimestari on aliupseeri. On huomioitava, että Britanniassa Corps of Drumsin jäsenet ovat jalkaväkisotilaita, joiden seremoniallinen rooli on toimia soittaa rumpuja tai pillejä, samoin kuten Royal Regiment of Scotlandin säkkipillinsoittajat ovat ”täysverisiä” sotilaita. Drum Major on arvoltaan kersantista vääpeliin. Toki Britanniassakin sotilasmusiikkialan uudelleenjärjestelyt ovat johtaneet siihen, että monissa soittokunnissa Drum Majorin tehtävää hoitaa joku soittajista, eikä tiettyyn pataljoonaan kuuluva ”aito” Drum Major. Poikkeuksena tähän ovat kaartien soittokunnat.

    Tykkää

  2. Aleksi S. sanoo:

    Eli suomalainen tapa, jossa upseerin arvoinen kapellimestari johtaa marssisauvalla soittokuntaa, ei ole erityisen perinteistä muualla.

    Tykkää

  3. Markku Olkkonen sanoo:

    Moi!
    Kuva jossa Arvo Kuikka johtaa vartioparaatia on ajoitettu ainakin 4 vuotta väärin. Myöhäisin ajankohta josta kuva voi olla on kevät 1962. Kuvassa näkyy kurssien 14 ja 15 oppilaita. Kurssin
    14 oppilaat aloittivat varusmiespalveluksen alkukesällä 1962. Rumpuryhmän oikeanpuoleinen
    rumpali on kurssin 14 Juho Metsäpelto, joka Hyttisen kirjan mukaan siirrettiin Vaasaan 24.5.62.
    Siitä vasemmalle kurssin 15 oppilaat: Rauno Pohjalainen, Markku Majurinen ja Arvo Kurki.
    Tarkkaan katsoessani löydän itsenikin Eero Jokelan takana kantamassa käyrätorvea.
    Heino Koistinen väitti eräässä puheenjohtajan puheenvuorossa, että Soitto-oppilaskoulusta
    työllistyttiin huonosti. Kaikki kurssilta 15 saivat työpaikan heti varusmiespalveluksen jälkeen.
    Kaksi jopa orkesterista suoraan varusmiespalveluksen jälkeen. Itse sain paikan Helsingistä.
    1. 3. 67 aloitin nykyisessä Tampere Filharmoniassa, josta eläköidyin vuoden 2010 lopussa.
    Nämä tiedot löytyvät helposti Hyttisen kirjasta. Omalla kohdallani on väärä lopettamisvuosi soittokunnassa (-69).

    Terv.

    Markku Olkkonen

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s