1918 – Kunniamarsseja Hessenistä

Aikalaisdokumentti näyttää, miten Venäjästä juuri irti pyristellyt Suomi oli rähmällään Saksan edessä. Vasta Saksan häviö maailmansodassa marraskuussa 1918 teki Suomesta aidosti suvereenin valtion.

Vaasan valkoinen senaatti oli kevään 1918 aikana tehnyt Saksan kanssa joukon sopimuksia, jotka sitoivat Suomen Saksaan sekä poliittisesti että taloudellisesti. Sitoutumista varmistamaan oli jätetty Helsingin ja ison kaistan maan etelärannikkoa valloittanut Kenraali Rüdiger von der Goltzin johtama 14000 miehen vahvuinen Itämeren divisioona, joka oli maassa merkittävä voimatekijä. Goltzin todellista asemaa kuvaa se, että hän oli saanut heinäkuussa 1918 Keisari Wilhelmiltä arvonimen ’Saksalainen kenraali Suomessa.’

Eduskunnan kuningasmielinen oikeisto oli voitetun sisällissodan jälkeen voimissaan. Sen aktiivisen kampanjoinnin ja saksalaisten painostuksen tuloksena Eduskunnassa onnistuttiin 9.10.1918 järjestämään kuninkaanvaali, vaikka Eduskunta oli jo itsenäisyysjulistuksen antaessaan hyväksynyt julkilausuman, että maasta muodostettaisiin tasavalta. Kuninkaanvaaliin kuitenkin ryhdyttiin vetoamalla vuoden 1772 hallitusmuodon säädökseen, jonka mukaan edellisen kuninkaan suvun sammuttua tuli kokoontua valitsemaan uusi kuningassuku ja kuningas.

Eduskunta valitsi kuninkaaksi Hessenin prinssi Friedrich Karlin, vaikka tuoreet tiedot saksalaisten heikkenevästä sotaonnesta latistivatkin tunnelmaa. Uuden kuninkaan tulon valmistelut olivat nekin hyvässä vauhdissa ja suomalaislähetystö matkasi Saksaan uutta kuningasta tapaamaan. Hankkeen eteen tuli kuitenkin erilaisia esteitä, ja lopulta 9.11. siltä vei pohjan Saksassa tapahtunut vallankumous, jossa Keisari Wilhelm pantiin viralta.

Tätä Friedrich Karlin virallista potrettia levitettiin Suomessa lokakuussa vain muutamia viikkoja ennen Saksan häviötä suursodassa ja sitä seurannutta kuningashankkeen raukeamista. 

Saksa antautui 11.11. ja suursota päättyi. Suomen hallitsijan tehtäviä väliaikaisesti hoitanut valtionhoitaja Svinhufvud väistyi Mannerheimin tieltä 12.12. Friedrich Karl luopui virallisesti kuninkuudesta 14.12 ja kaksi päivää myöhemmin von der Golz poistui maasta. Hänen johtamansa saksalaiset joukot olivat aloittaneet poistumisen jo marraskuun puolella.

Kenraalin kirje

Erinomaisen ja konkreettisen kuvan saksalaissuuntauksen ajan hengestä antaa eläkeläiskenraali Otto von Freymanin everstiluutnantti evp Axel Steniukselle Helsingissä 25.9.1918 kirjoittama kirje, jossa pohditaan muun muassa tulevia kuninkaallisia kunniamarsseja. Eero Heinosen laatima venäjänkielisen alkuperäistekstin suomennos on Jukka Vuolion arkistossa. Alkuperäisen kirjeen sijoituspaikka ei ole tätä kirjoitettaessa tiedossa.

Vuonna 1849 syntynyt Venäjän armeijan ex-kenraali Otto von Freyman oli kirjeensä kirjoittamisen aikoihin jo liki seitsemänkymppinen herrasmies. Hän kuoli Helsingissä 75-vuotiaana 1924.

Vain 6-7 viikkoa ennen Saksan antautumista kirjoitetusta kirjeestä käy ilmi, kuinka vähän Suomessa ymmärrettiin ammatti-sotilaidenkaan piirissä suursodan todellisesta tilanteesta. Tässä pohditaan, ilmeisen asiantuntevasti, tasapainoista kunnia-marssien valikoimaa, joissa olisi sekä suomalaista perinnemusiikkia että saksalaisia marsseja, jotka liittyisivät jotenkin tulevaan kuningashuoneeseen.

Haminan Kadettikoulussa opettajana vuoteen 1905 toiminut von Freyman konsultoi asiantuntijana Steniusta, joka oli kesäkuussa 1918 nimitetty puheenjohtajaksi sotilassoittokuntien järjestämistä pohtineeseen komiteaan. Sen muita jäseniä olivat säveltäjä Erkki Melartin ja kapellimestari Alexei Apostol.

Kirjeen vastaanottaja Axel Stenius oli niinikään entinen Venäjän armeijan korkea upseeri, joka oli siirtynyt rautateiden palvelukseen Suomen armeijan lakkauttamisen jälkeen 1903. Innokkaana musiikkimiehenä hän päätyi vetämään komiteaa, joka hahmotteli itsenäisen Suomen sotilassoittokuntien toiminnan.

Von Freyman tunsi kunniamarssit hyvin, sillä hän oli toiminut vuosina 1900 – 1903 Venäjän armeijan ja merivoimien soittokuntien uudelleenorganisointia käsitelleen komitean sihteerinä ja jäsenenä, ja oli siinä tehtävässä koonnut Venäjän armeijan lähes kaikkien joukko-osastojen kunniamarssit neliosaiseen teokseen, joka ilmestyi Pietarissa 1903.

Von Freymanin pitkä ja polveileva kirje on suorasukaisuudessaan ja henkevyydessään nautinnollinen lukukokemus ja siinä on monta herkullista ja ajan olosuhteita ja ajattelua kuvaavaa yksityiskohtaa. Julkaisemme tekstistä tässä hieman lyhennetyn version:

Armollinen herra Aksel Gavrilovitsh

Käännyn puoleenne toisella teille tutulla kielellä (venäjä) kuin ruotsin kielellä; tämä johtuu siitä, että käsialani on epäselvä mutta käytössäni on vain kirjoituskone venäläisin kirjaimin.

Tämän kirjeen tarkoitus on henkilökohtaisesti esittää Teidän johtamanne komission käyttöön sen kokemuksen tuloksia, jonka, siltä tuntuisi, olen voinut yli tuhannen saksalaisen ja venäläisen marssin läpikäymisestä, toisaalta selvittää eräiden rykmenttien ja erillisten pataljoonien marssien joukko-osastoille määräämisen perusteet. Muutamat ohjeet eivät varmaankaan ole turhat.

Rykmentin ja pataljoonien (so. tietysti itsenäisten pataljoonien, jotka eivät sisälly rykmentteihin) marssien tulee kuulua osaston arvomerkkeihin ja perinteisiin. Osastojen tulee olla ylpeitä marsseistaan, säilyttää ne eikä vaihtaa niitä mielivaltaisesti usein huonompiin mutta vielä useammin sellaisiin, joilla ko. joukko-osaston kanssa ei ole mitään suhdetta, jotka eivät sille mitään puhu eivätkä mistään muistuta.

Tämän takia rykmenttien kunniamarssien nimittämisen tulee lähteä armeijan ja laivaston korkeimmista johtajista, eikä sitä saa jättää rykmentin tai muiden komentajien varaan. Tämä pitää paikkansa myös marssien perusteltujen vaihtojen suhteen.

Tietysti joskus joukko-osastojen uudelleen muodostamisen yhteydessä voitaisiin ottaa huomioon joukko-osaston toivomukset, mutta ratkaisevan merkityksen antaminen osaston äänille on täysin luvatonta. Ymmärrettävästi vanhoissa, jo kauan olemassa olleissa armeijoissa tämä kysymys on ratkaistavissa helpoimmin, siellä on traditioita ja esi-isiä. Ja silloin on mahdollisuus syventyä, niin sanoakseni, osastojen historiaan.

[joukko esimerkkejä saksalaisten joukko-osastojen kunniamarssien synnystä]

Tietysti on erittäin suotavaa, jos rykmenttien marsseilla on yhteyttä kansansävelmiin, tai jos ne ovat isänmaan säveltäjien käsialaa. Mutta tämä kysymys on toisarvoinen, pääasia, että Marssi olisi hyvä, helposti mieleen jäävä eikä siinä olisi erilaisia kontrapunktisia temppuja, joille ei ole sijaa sotamarsseissa. 

Se ei saisi sisältää tasapainotemppuja kuten jatkuvia heittoja pois duuri-molli-tonaliteetista. Luonteenomainen malli sellaisesta, siis sotilasmarssin alueella, enemmän kuin epäonnistuneesta tuloksesta, on Teille hyvin tuttu, puhuimme siitä, ja olisi äärimmäisen ikävää, jos tämä marssi, syystä tai toisesta omistettaisiin jollekin nuorista rykmenteistämme.

Saksalaiset aitona kulttuurikansana, ei ainoastaan sanoissa vaan myös teoissa, jotka kulttuuri on kyllästänyt, on osoittanut sivistyneisyytensä niin musiikissa yleensä kuin myös sotilasmusiikin alueella. 

Osoituksena ensin mainitusta voi tuoda esiin vaikkapa sen seikan, että sodan alusta lähtien Venäjällä oli, salaa, kielletty kaiken ”vihollismusiikin” esittäminen. Niinpä Beethoven, Haydn, Mozart, Brahms, Wagner, puhumattakaan erilaisissa muodissa olevista ooppera- ja operettisäveltäjistä, oli kielletty. 

Vain vähitellen alettiin esittää Beethovenia, ensin ilman säveltäjän nimeämistä, ainoastaan esim. ”Sinfonia eroica”, tai ”N:o 3, N:o 4”. Sitten tultiin siihen tulokseen, että oikeastaan Beethoven oli syntyperältään flaami, no, Belgian kanssahan Venäjä ei ole sodassa, ilmoituksiin saa mahtua Beethovenin nimi. Vähitellen palattiin myös muihin säveltäjiin. Tähän auttoivat paljon myös lehdissä esiintyneet artikkelit, joissa osoitettiin tuollaisen ”karkoituksen” koko tyhmyys ja järjettömyys musiikin alueella. Näin Venäjällä.

Mutta Saksassa esitettiin koko sodan aikana suurella menestyksellä venäläisiä oopperoita ja sinfonisia teoksia – satun lukemaan (tietysti sattumalta) kritiikkejä. Ei yhtään sanaa musiikin ”vihollisuuden” ilmentymästä. Siinä todellista kulttuuria. Todellista, ei näennäistä (nurkkapatriotismi).

[lista Saksassa edelleenkin käytössä olleista ei-saksalaisista marsseista]

Yksikään näistä marsseista ei tiettävästi nykyäänkään ole pois käytöstä.

Tästä aiheesta, ulkomaisten säveltäjien marssien käytöstä, vaihdoin muuten mielipiteitä erään saksalaisen musiikkimiehen kanssa. Hän esitti ajatuksen, että siitä ei missään suhteessa voi aiheutua mitään haittaa. Tämä on kulttuuria. Vihollisuus – yksi asia, musiikki – toinen. Minua suuresti ilahdutti tällainen mielipiteiden yhteneväisyys.

Kaikki tämä edellämainittu sen takia, että vastikään eilen, 24.syyskuuta, keskustelin sen johdosta, että kuulopuheiden mukaan sotaministeri on määrännyt käyttöön preussilaisia signaaleja (jonka tiedon vahvistitte Tekin), ja luultavasti poistetaan käytöstä ei ainoastaan aamusoitto, mutta myös rukous, jotka ovat venäläistä alkuperää.

Tähän minä sanoin: ”Entä preussilaiset tai saksalaiset signaalit, jotka ovat venäläistä alkuperää, vaihdetaanko nekin? Vastausta en saanut. Niin ”pilkka hiljentää”, ja joskus pureva karrikointi voi tuoda enemmän hyötyä kuin teoreettiset paasaamiset.

Tuntuisi, että seuraavat marssit olivat meillä ”itseoikeutettuja” kunniamarsseina: 30-vuotisen sodan marssi, Porilaisten marssi, Vaasan marssi ja Kuopion marssi.

30-vuotisen sodan marssi on omistettu erityisesti yhdelle ratsurykmenteistä, nimittäin vain yhdelle, sillä sen omistaminen koko ratsuväelle on ristiriidassa sen kanssa, mitä yleensä kunniamarssilla ymmärretään. Porilaisten marssin katsotaan olevan omistetun koko armeijalle, mutta vain tiettyjä tilanteita varten. 

Tämä kysymys on nähtävästi jo ratkaistu, ja jos lausun muutamia huomautuksia, ne ovat vain siksi, jotta anoakseni turvaisin itseni tulevia aikoja varten. Jos tämä marssi omistetaan koko armeijalle ja vain tiettyjä tapauksia varten, niin se tarkoittaa melkeinpä tämän marssin poistamista käytöstä näiden tapausten ulkopuolella, siis täytyy kieltää sen käyttö lukuunottamatta määrättyjä tilanteita. 

Ja tapahtuu näin: jossain kahvilassa puolijuopunut yleisö vaatii Porilaisten marssia, joka esitetäänkin tämän kahvilan ensiluokkaisen trion voimin. Mutta upseerien kokoontuessa sitä ei saa esittää, sitä ei saa panna edes ohjelmaan, sillä kysymys ei ole lainsallimasta tilanteesta. Tähän kysymykseen komissio tuskin on kiinnittänyt huomiota.

Omasta puolestani pyydän saada esittää listan eräistä marsseista jotka sopisivat kunniamarsseiksi. Joistakin niistä olen jo puhunut kanssanne.

1. I Kurhessenin jalkaväkirykmentin N:o 81 marssi (Oranien-Friesland), siis sen rykmentin, joka muodostuu syntyperäisistä hesseniläisistä ja jossa kauan olen palvellut ja jota sodassa komensi tuleva hallitsijamme; marssin soidessa rykmentti tervehtii komentajaansa.

2. Genetz: Terve Suomeni maa. Tätä täytyy tietysti hieman muokata, mutta siitä tulee hyvä kunniamarssi, ja sanat ovat sopivat. Muokkaamiseen säveltäjä tietysti mielellään suostuu – täytyy vain muokkaus antaa sotilassäveltäjän tehtäväksi. Voisin ehdottaa sellaista Berliinistä. Ottaa sata-puolitoistasataa markkaa.

3. Preussin prinssi Wilhelmin viime vuosisadan puolivälissä säveltämän marssin partituurin lähetin Teille jo. Marssi sopii parhaiten ratsuväelle. Prinssi Wilhelm, sittemmin keisari Wilhelm I on tulevan kuningattaren isoisä.

4. Darmstadtin marssi – säveltänyt tulevan kuninkaan esi-isä. Tämä on hänen korkeutensa hallitsija-keisarinna Maria Fjodorovnan Kyrassieerirykmentin Leib-kaartin marssi (Keisari Aleksanteri III:n puoliso, syntyisin Tanskan prinsessa). Erinomainen ratsuväkimarssi.

5. Kajanuksen Sotamarssista jo puhuimme. Ymmärrettävästi täytyy myös vähän muokata.

6. Luin juuri kapellimestari Hellströmin kuolemasta. Sama Hellström oli Suomen tykistörykmentin kapellimestarina ja sävelsi sille kunniamarssin (kokoelmani n:o 113), ei hullumpi: trion toisessa osassa on suomalainen kansansävelmä.

7. Tietysti -Suomen kaartin pataljoonan kunniamarssi.

8. ”Sotilaspoika” (7.Hämeen pat.) -Hyvä marssi.

9. Regina von Emmeritz.

10 Lappo-marssi (tai kuten te sanoitte, Parolan marssi). Tämähän on myös historiallinen marssi Suomen armeijalle. Mutta voi olla, että jonkun mielestä on epämukavaa ottaa sitä, koska se on jo monen vuoden ajan Libavskin venäläisarmeijan 6:n jalkaväkirykmentin marssi. Muuten. Nythän Venäjän armeija on hajoitettu, ja entisiä rykmenttejä ei enimmäkseen ole. Minulla on tämän marssin partituuri – hyvin soi.

11. Yhdelle tarkk’ampujarykmenteistä – Sidi-Brahimin marssi (ranskalainen), partituuri Kokoelmassani N:o 227.

12. Andrichin ”Juhlamarssi” (partituuri minulla on)

13. ”Muistatko, rakas toveri” (Marssi on luettelossanne, jossa tosin ilmoitetaan toivotuista marsseista), tämä marssi ei sovi jalkaväelle, ratsuväkeä vartenhan se on hyvä.

14. Magdeburgin husaarirykmentin marssi, säveltänyt Preussin prinssi Albertin puoliso: hyvä ratsuväkimarssi. Partituuri on.

15 Vanha saksalainen marssi, 2. Hessenin suurherttuan Leib-rakuunarykmentin kunniamarssi. Partituuri on.

16. Hrakovin rakuunarykmentin marssi, vanha itävaltalainen; erittäin hyvä marssi, sopiva niin jalka- kuin ratsuväelle.

17. Lemansin paraatimarssi; partituuri on. Ratsuväki.

18. Vanha italialainen marssi (5:n tarkk’ampujarykmentin). Partituuri on.

19.-20. Sain juuri tietää, että tulevasta kuninkaasta tulee sen rykmentin päällikkö, jota hän on komentanut ja tulevasta kuningattaresta Füsilierin von Hersdorfin rykmentin päällikkö (Kurhessenin n:o 80), jonka rykmentin marssi on Oranien-Gelderland

Vielä kaksi marssia 

21. Kenraali-kenttämarsalkka Prinssi Friedrich Karlin – kuninkaan äidin isän – 8.Brandenburgin Jalkaväkirykmentin n:o 64 marssi. Ja sama marssi on entinen Kruunuprinssi Ludwig Hessen-Darmstadtin -kuninkaan esi-isän -jalkaväkirykmentin marssi. Voi olla, että marssi on hänen säveltämänsäkin.

Tietysti ei ole väärin, jos tullaan ottamaan huomioon osastojen toivomukset ja niiden kyvyt johonkin marssiin, etenkin jos anomukseen liittyy seikkaperäinen ja pätevä perustelu, miksi rykmentti haluaa saada esim. marssin teemalla ”Ukko-Nooa”, eikä ”Leivo pieni”. Mutta ellei perustelua ole, anomuksen paikka on kelvottomien paperien korissa, ja arvo puoli penniä. 

Ylipäänsä tuollaisiin anomuksiin tulee suhtautua varovasti. Voitte uskoa tämän, Tehän olitte kerran tekemisissä 8 anomuksen kanssa, ja minä neljänkymmenen; siitä voi muodostaa kuvan siitä, miten vastaavat anomukset syntyvät. – Komentajaa miellyttää tämä tai tuo marssi – hän ehdottaakin sitä. 

Marssia kyllä valitaan, mutta yhtä kaikki komentajan ”korvalle astui nuoruudessa karhu ja vei kuulon”. Hän luovuttaa kapellimestarille valittavaksi jotkut 2-3 marssia ehdotettavaksi. 

Jos minä olisin komission paikalla, pyytäisin välittömästi selvitystä siihen, kuka onneton ehdotti surullisen kuuluisaa Stenbergin fanfaaria. Jos se oli komentaja, voi vain toivoa, että hän ymmärtäisi taistelujoukoista ja muista sellaisista paljon enemmän kuin musiikista. No, jos se oli kapellimestari – mikä se sellainen kapellimestari on – se on suutarikisälli, eikä yhtään enempää. Hän on ihminen, jolla ei ole pienintäkään käsitystä siitä, mikä on fanfaari. Eipä sotilasmusiikki pitkälle pötki tuollaisilla kapellimestareilla.

Ylipäänsä marssien valinnassa tulee olla hyvin huolellinen, eikä suinkaan ottaa niitä uskomalla: kun kerran on hyvä säveltäjä-sinfonikko-SIIS osaa kirjoittaa myös hyvän marssin. Ei – ei suinkaan: hyvän marssin voi kirjoittaa vain se, joka itse on kävellyt tuntikaupalla marssin tahdissa ja kulkenut todellista paraatimarssia, eikä sellaista, jossa amerikkalaiset (kuten sattuvasti huomautitte), ruotsalaiset, ranskalaiset, belgialaiset, italialaiset, luultavasti espanjalaiset ja portugalilaiset marssivat. 

Todellisen paraatimarssin voi nähdä vain saksalaisessa, itävaltalaisessa ja entisessä venäläisessä, niin ikään entisessä Suomen armeijassa (tarkk’ampujapataljoonissa). Sen takiapa hyviä marsseja on vain Saksan ja Itävallan kapellimestareilla; muutamat hyvät Venäjän armeijan marssit ovat ulkomaalaisten säveltämiä. Ranskalaisia ja muita TODELLA hyviä marsseja on vähän. Marssin voi kirjoittaa jokainen ammattitaitoinen muusikko, mutta se ei tarkoita, että kirjoittaa hyvän marssin. Esim. Beethovenin kolmesta marssista kelpaa vain yksi (York-marssi). Mutta yksinkertainen poliisikonstaapeli Teike Potsdamissa säveltää marsseja, jotka ovat erittäin suosittuja, ja arvostaa ne itse tuskin kymmenen pennin arvoisiksi.

Kuulin, että tullaan muodostamaan ei 8 rykmenttiä, vaan yhdeksän, kolme divisioonaa kolmea rykmenttiä kohden – ja torvisoittokunta täysin erikseen. Itse asiassa, tässä ei ole mitään ihmeellistä-yksinkertaisesti -loogista.

Pyydän Teitä vastaanottamaan täydellisen kunnioitukseni ja uskollisuuteni vakuutuksen

Freyman

__________________

Artikkelikuva, jossa Suomen  Eric O.W. Ehrströmin laatimien piirustusten mukaan tehty kuninkaankruunun mallikappale Kemin Jalokivigalleriassa, ja muut jutun kuvat: wikpedia